Syyskuun uutiskirje

  • Artikkelin kategoria:Uutiskirje

Syyskuun uutiskirje

 

LAHJAKORTIT OVAT VERONALAISTA PALKKAA
 

Muistutuksena jokavuotinen ongelma, eli joulu lähestyy (mihin se kesä ja vuosi 2021 on mennyt) ja henkilökuntaa halutaan muistaa.

Verohallinnon ohjeesta: 

Työnantaja voi muistaa työntekijöitään merkkipäivälahjojen lisäksi erilaisilla muilla lahjoilla. Muista työnantajan antamista lahjoista verovapaita ovat vain niin sanotut vähäiset muut lahjat, jos ne annetaan kollektiivisesti koko henkilökunnalle.

Vähäisellä muulla lahjalla tarkoitetaan lähinnä jouluna koko henkilökunnalle annettavia pieniä muistamisia. Myös esimerkiksi läksiäislahja voi olla vähäinen muu lahja, jos antamiskäytäntö koskee koko henkilökuntaa. Työntekijän saama vähäinen muu lahja on verovapaa, jos se on saatu muuna kuin rahana tai siihen verrattavana suorituksena ja käytäntö koskee koko henkilökuntaa.

Vähäisen lahjan arvo voi olla enintään 100 euroa. Jos työnantaja antaa työntekijöille muutamia vähäisiä lahjoja vuodessa, näiden yhteenlaskettu arvo voi olla korkeintaan 100 euroa. Lahja voi olla työnantajan valitsema esine, pääsylippu, palvelu tai yksilöity lahjakortti. Työntekijä voi myös valita lahjan työnantajan määrittelemistä vaihtoehdoista. Rahana tai rahaan verrattavana suorituksena annetut lahjat ovat kuitenkin aina työntekijän palkkaa.

Avoin lahjakortti, jolla saaja saa valita mitä sillä ostaa (ravintolalahjakortti, Prisman lahjakortti yms) on verotuksessa katsottu kuin yhtiö antaisi rahaa lahjaksi. Eli kyse on palkasta ja siitä pitää maksaa eläkemaksut, pidättää ennakonpidätys ja niin edelleen. Siis hankalaa ja turhan kallista, eikä oikein aja tarkoitustaan kun osa henkilökunnasta saattaa kokea ettei saanutkaan lahjaa vaan palkkaa.

Lahjan, jotta se ei ole veronalainen, pitää olla kohtuullisen arvoinen ja _työnantajan_ päättämä kohde. Eli esimerkiksi lahjakorit ja kyljessä viinipullo on ok, koska työnantaja on valinnut sisällön. Samoin kelpaa kohdennettu lahjakortti, esim. ravintolan tietty valmis menu, jolloin vain käyttöpäivä on avoin. Tulkinnanvaraista on, onko esim elämyslahjakortit, jotka on dedikoitu yhteen tarkoitukseen mutta jotka Elämyslahjat Oy suostuu vaihtamaan toiseen, verotuksessa hyväksyttyjä. 

 


Procountor Mini maksatus / Ajantasasaldot
 

Procountor Mini kännykkäsovellus on kehittynyt eteenpäin, ja aiemman kuittikuvauksen, laskujen tarkistuksen ja hyväksynnän sekä matkalaskujen teon lisäksi applikaatiolla voi nyt myös maksaa hyväksytyt laskut. Tämä ominaisuus helpottaa etenkin niitä käyttäjiä, jotka pääasiassa ovat kännykän varassa eivätkä käytä tietokonetta. Ja toki muitakin, kun kännykkä kulkee taskussa mukana.

Minin saa Procountor Taloushallinto asiakkuuksiin, se maksaa 5,95€/kk/käyttäjä +alv.. Lisätietoa ohjelmasta Procountorin sivuilta 

Procountoriin on nyt myös mahdollista noutaa tilin ajantasainen saldo. Haku maksaa pankkiveloituksena 0,20€/haku ja helpottaa niissä tilanteissa kun kate on tiukassa ja laskuja/palkkoja pitäisi maksaa. Ei tarvitse erikseen käydä verkkopankissa katsomassa onko rahaa maksaa.

Copyright © 2022 Uotila & Laine Oy, Kaikki oikeudet pidätetään.
Saat tämän kirjeen koska olet asiakkaamme tai olet erikseen tilannut uutiskirjeemme

Postiosoitteemme:

Uotila & Laine Oy

Puutarhakatu 17 II krs.

Turku 20100

Finland

Add us to your address book

Haluatko muuttaa postituslista-asetuksiasi? 
Voit päivittää asetuksiasi or peruuttaa tilauksen.

Email Marketing Powered by Mailchimp